Tarkastelen kirjoituksessani eurooppalaisten näkemyksiä Egyptin ja Syyrian talousjärjestelmistä brittidiplomaatti John Bowringin (1792– 1872) vuonna 1840 julkaistujen laajojen raporttien kautta.1 Miten Bowring kuvasi Lähi-idän talousjärjestelmiä? Millä tavoin hän perusteli arvioitaan? Mitä Bowringin argumentit kertovat hänen aatemaailmastaan ja 1830- luvun lopun talousdiskurssista?
Historioitsijat ovat pitäneet Bowringia häirikkönä, joka sai aikaan kansainvälisiä kriisejä (Lähi-itä 1838–1841 ja Kanton 1856), häikäilemättömänä imperialistina ja oman edun tavoittelijana sekä vapaakauppaideologian röyhkeänä lähettiläänä. Bowringista tehty historiantutkimus on kuvannut hänen toimintaansa kansainvälisen politiikan suurten linjojen kontekstissa, ja tästä syystä hänen kansainvälistä kauppaa ja eri maiden talousjärjestelmiä koskeneiden raporttiensa varsinainen sisältö on jäänyt vähälle huomiolle.
Bowring oli erittäin hyvin verkostoitunut ja työskenteli läheisesti Jeremy Benthamin ja James Millin kanssa 1820-luvulla sekä toimi 1850-luvulla Britannian konsulina Kantonissa ja Hongkongissa. Uransa alussa Bowring työskenteli viinikauppiaana Lontoon Cityssä. Hän oli myös lahjakas kielitieteilijä ja Westminster Review –aikakauskirjan päätoimittaja.2
Britannian hallitus lähetti Bowringin Lähi-itään vuoden 1837 marraskuussa. Hänen tavoitteenaan oli selvittää Egyptin ja Syyrian taloudellista tilaa, kartoittaa, miten brittituotteita saataisiin enemmän myyntiin Lähi-idän markkinoille ja raportoida Lähi-idän ja itäisen Afrikan orjakaupasta. Hänen tehtävänään oli myös tutkia mahdollisuutta avata kanava Välimereltä Punaisellemerelle.3 Bowring kiersi Lähi-idässä useita kuukausia ja kävi muun muassa Aleksandriassa, Kairossa, Niilin laaksossa, Aleppossa, Beirutissa, Damaskoksessa, Nablusissa ja Acressa. Hän vieraili kylissä, työpajoissa ja tehtaissa sekä keskusteli kaksi kertaa Mehmet Alin kanssa. Ali oli ottanut vallan Egyptissä vuonna 1805 ja hallitsi myös Syyriaa vuosien 1833 ja 1841 välillä. Häntä pidetään modernin Egyptin isänä, joka uudenaikaisti maan infrastruktuuria, koululaitosta ja terveydenhuoltoa. Toisaalta Alin modernisaatiopolitiikka kurjistutti kaupunkiköyhälistön ja talonpoikien elämää entisestään.4
Egyptin ja Syyrian talousjärjestelmät
Bowringin näkemykset Egyptin ja Syyrian talousjärjestelmistä olivat varsin negatiivisia. Hänen mukaansa tuotantotavat eivät olleet tarpeeksi tehokkaita ja ne olivat vanhanaikaisia. Tämän lisäksi hinnoitteluun ei kiinnitetty huomiota, raaka-aineita ei käytetty tehokkaasti ja uusia teknologioita vierastettiin. Tuotteiden laadusta ei välitetty, eikä kysynnän ja tarjonnan lainalaisuuksia huomioitu. Tämä johtui Bowringin mukaan siitä, että tavaroita tuotettiin ilman markkinatutkimuksia.
Hänen mukaansa kaupankäynti Syyrian basaareissa oli liian muodollista, kauppiaat olivat moraalittomia, sopimuksia ei kunnioitettu eikä velkoja maksettu takaisin. Bowring myös kyseenalaisti Lähi-idän kulutuskulttuurin: muoti-ilmiöiden syklit olivat hitaampia kuin Euroopassa, naisten vaatteet olivat kalliita ja esimerkiksi häävaatteita käytettiin usean sukupolven ajan.
Bowring selvitti Syyrian ja Britannian välisessä kaupassa tapahtuneita muutoksia. Hänen mukaansa vuoteen 1835 asti brittiyritykset olivat myyneet tuotteensa luotolla suoraan asiakkailleen Aleppossa ja Damaskoksessa. Tämän jälkeen syyrialaiset kauppahuoneet olivat alkaneet tilata tuotteita brittiyritysten agenteilta Beirutissa ennakkomaksua vastaan. Bowring näki, että tämä muutos vähensi epäselvyyksiä, mutta myös hankaloitti kaupantekoa, kun tuotteita ei enää voinut ostaa luotolla.
Brittituotteiden imago Lähi-idässä
Bowringin mukaan Britannian kaupallinen imago Lähi-idässä oli erittäin hyvä. Hän arvioi, että brittikauppiaita pidettiin luotettavina ja brittiläisten yritysten valmistamia tuotteita ylivertaisina muihin eurooppalaisiin tuotteisiin verrattuna. Bowringin totesi, että hyvän maineen takia brittituotteita voitaisiin myydä Lähi-idässä todellista markkina-arvoa korkeammalla hinnalla.
Bowring painotti, että Syyrian markkinoille pyrkivien brittiläisten vientiyritysyten olisi keskityttävä rauta-, kupari- ja tinapeltien sekä silkki- ja puuvillalangan vientiin. Näistä esijalostetuista tuotteista syyrialaiset voisivat itse valmistaa mieleisiänsä tuotteita. Bowring näki tämän parhaana strategiana, koska syyrialaisilla oli hyvä maku värien ja muotojen suhteen eikä brittiyrityksillä ollut tarpeeksi tietoa ”itämaisten ihmisten” makutottumuksista.
Bowringin raporttien mukaan vuonna 1833 Syyriaan perustettiin monia brittiläisiä kauppahuoneita, kuten Kilbie, Heugh & Co, W. and R. Black & Co, John Paterson Ltd. ja Clegg and Christie. Tämä johti merkittävään brittituotteiden kysynnän kasvuun. Vuoden 1838 jälkeen niin kaupankäynnissä kuin brittituotteiden kysynnässä tapahtui selkeä notkahdus, kun epävakaus palasi Syyriaan Egyptin ja osmanien välisen sodan myötä.
Itämaiset yhteiskunnat, islam ja arabit
Bowringin näkemykset perustuivat pitkälti stereotyyppisiin käsityksiin itämaisista yhteiskunnista, islamista, itämaisesta luonteesta ja arabeista. Hänen mukaansa itämaisten yhteiskuntien epäjärjestelmällisyys ja traditionaalisuus johtivat tuhlailevaisuuteen, tehottomuuteen ja uusien ajatusten vieroksumiseen, mikä oli haitallista kaupankäynnille.
Bowring uskoi myös, että islaminuskon taipumattomuus ja länsimaalaisvastaisuus olivat esteinä edistykselle lähes kaikkialla Lähi-idässä ja estivät tuotantotapojen kehittymisen. Tämän lisäksi Bowring kritisoi sitä, etteivät muslimit olleet kiinnostuneita pääoman kartuttamisesta. Arabit olivat Bowringin mukaan taitavia ja neuvokkaita käsityöläisiä, mutta kykenemättömiä johtamaan suuria hankkeita.
Toisaalta Bowring totesi, että suvaitsevaisuus oli lisääntynyt ja muslimien ja kristittyjen väliset erot kaventuneet. Hänen selityksensä tälle oli tyypillisen Eurooppa-keskeinen, sillä hän näki, että tämä muutos oli seurausta siitä, että kristityt olivat nousseet tärkeisiin virkoihin Syyriassa ja Egyptissä, eurooppalaisten matkailu Lähi-itään oli lisääntynyt 1700- luvun lopun jälkeen ja teknologinen kehitys, erityisesti höyrylaivat, olivat vilkastuttaneet Euroopan ja Lähi-idän välistä kauppaa.
Orientalismi, edistysusko ja vapaakauppa-ajattelu
Monet 1800-luvun keskeiset aatevirtaukset ohjasivat Bowringin ajattelua. Hän suhtautui Lähi-itään orientalistisesti, koska hän perusteli Euroopan ja Lähi-idän maiden eroja vastakohtapareilla, joiden kautta Eurooppa näyttäytyi progressiivisena, modernina ja rationaalisena ja Lähi-itä pysähtyneenä, takapajuisena ja mystisenä.5
Edistysusko on läntisen ajattelun eräs keskeisimmistä pilareista ja se oli myös Bowringin kirjoitusten keskiössä. Edistyksen ja kehityksen ihannointi ja niiden näkeminen ainoastaan länsimaisesta perspektiivistä käsin syntyi teollisen vallankumouksen aikana ja sen jälkeen. Tuotannon kasvun, elintason nousun, teollistumisen ja teknisen kehityksen kontekstissa korostui myös ajatus materiaalisesta vauraudesta ihmisten onnellisuuden tärkeimpänä lähteenä. Tällä ajattelulla on myös filosofiset juurensa, jotka johtavat muiden muassa Immanuel Kantiin ja Antoine de Condorcet’hen. Myös juutalais-kristillinen lineaarinen aikakäsitys loi pohjaa edistysuskon synnylle.6
Bowring oli vapaakauppaideologian eräs keskeisimmistä sanansaattajista. Vapaakauppa-ajatuksen mukaan vapaa kilpailu markkinoilla johtaisi mataliin hintoihin ja raaka-aineiden tehokkaaseen käyttöön kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Bowring uskoi täysin tähän visioon, ja Lähi-idän matkansa aikana hän taivutteli Mehmet Alin poistamaan viljakaupan tuontitullit.7
Lopuksi
Bowring kritisoi raporteissaan Lähi-idän tuotantotapoja, hinnoittelukäytäntöjä, raaka-aineiden tehotonta käyttöä ja teknologiavastaisuutta. Hän myös vastusti monopoleja sekä arvosteli kaupankäynnin muodollisuutta ja kauppiaiden moraalittomuutta. Bowringin mukaan kaupallisten
käytäntöjen epäkohdat johtuivat pitkälti ”itämaisen luonteen” ja modernin kaupankäynnin yhteensopimattomuudesta. Hän katsoi ”orienttia” tyypillisestä eurooppalaisesta näkökulmasta eikä kiinnittänyt huomiota paikallisiin olosuhteisiin. Materiaalisen vaurauden ja tehokkuuden ihannointi olivat Bowringin ajattelun keskiössä, ja tätä taustaa vasten Lähi-idän yhteiskunnat näyttäytyivät hänelle alkeellisina ja epäjärjestelmällisinä.
Mika Suonpää (PhD) tutkii kansainvälisten suhteiden historiaa ja on perehtynyt erityisesti brittidiplomaattien ja -liikemiesten toimintaan Balkanilla ja Lähi-idässä 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa.
Kirjoitus on julkaistu teoksessa ”Lukemista Levantista” Suomen Itämaisen Seuran suomenkielisiä julkaisuja sarjassa vuonna 2013.
[1] J. Bowring, Report on Egypt and Candia (Lontoo, 1840) ja Report on the Commercial Statistics of Syria (Lontoo, 1840). Kirjoitus perustuu vuoden 2011 Kulttuurintutkimuksen päivillä pitämääni esitelmään.
[2] P. Bowring 2011. Sir John Bowring: The Imperial role of a lifelong radical. Asian Affairs 42: 420.
[3] G.F. Bartle 1964. Bowring and the Near Eastern Crisis of 1838–1840. English Historical Review 79: 762–763.
[4] K. Fahmy 1998. The Era of Muhammad ʿAli Pasha, 1805–1848. Teoksessa M.D. Daly (toim.), The Cambridge History of Egypt, II: 139–179. Cambridge: Cambridge University Press.
[5] E. Said 1978. Orientalism. New York: Pantheon Books. (Ilmestynyt suomeksi 2011: Orientalismi. Suom. Kati Pitkänen. Helsinki: Gaudeamus.)
[6] J. Jokisalo 2008. Edistys, ihmisen luontosuhde ja rauha kategorisena imperatiivina. Teoksessa T.P. Karjalainen, P. Luoma & K. Reinikainen (toim.), Ympäristösosiologian virrat ja verkostot: Juhlakirja professori Timo Järvikosken 60-vuotispäivänä: 115–126. Oulu: Oulun yliopisto.
[7] D. Todd 2008. John Bowring and the Global Dissemination of Free Trade. Historical Journal 51: 383.