Suomen Lähi-idän instituutti tarjoaa vuosittain kaksi harjoittelupaikkaa korkeakouluopiskelijoille. Haku harjoitteluun tapahtuu Opetushallituksen kautta. Kevät- ja syyskauden harjoittelun hakuajat ja haettavien paikkojen tiedot ilmoitetaan OPH:n sivuilla.
Edellisten harjoittelijoiden kokemuksia
Syksy 2021
”Kun joku kysyy miten elämä sujuu Beirutissa vuonna 2021, kysymykseen on vaikea vastata. Kaupunki elää jonkinlaisessa väsymystilassa, jossa sähkökatkot, valuuttakurssien putoaminen, maastamuutto, kauppojen sulkeutuminen ja paikallaan junnaava poliittisen eliitin vääntö ei enää yllätä ketään. Olen oppinut viimeisten kuukausien aikana paljon uutta, ennen kaikkea sopeutumistaitoja. Miten ajoittaa työpäivä niin, etteivät sähkökatkot häiritse työntekoa? Miten ylipäätään varautua asioihin parhaansa mukaan, vaikkei mitään kykenee suunnittelemaan kovin kauas tulevaisuuteen? Täytyykin sanoa, että vaikka arki ei aina ole täällä helppoa, ainakin luovuus ja neuvokkuus eri tilanteissa kehittyvät väistämättäkin.
Luovuus ja monipuolisuus ovat olleet myös asioita, joista olen erityisesti nauttinut harjoitteluni aikana. Toimin kurssiavustajana kolmella eri kurssilla, ja olin mukana Istanbuliin suuntautuneella opintomatkalla, joka oli ensimmäinen sitten COVID-19 -pandemian alkamisen. Kurssi olikin varmasti yksi syksyn antoisimmista kokemuksista, kiitos mahtavan ryhmän, mielenkiintoisen kurssiohjelman ja aina niin kauniin Istanbulin. Lisäksi olen päässyt tekemään monitahoista viestintää, aina verkkosivuista ja sosiaalisen median sisällöntuotannosta kahden podcast -jakson juontamiseen ja instituutin esittelyvideon suunnitteluun. Kaltaiselleni kirjoittajahenkiselle ihmiselle puhuminen ja äänittäminen olivat uusia haasteita, joita olen halunnut päästä harjoittelemaan. Opin paljon myös itse podcast -tuotannosta ja saavutettavuudesta (sekä siitä, mitä tehdä kun sähköt katkeavat kesken äänityksen). Osallistuin myös kuudennen Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan tutkimuksen kollokvion tekniseen järjestämiseen ja moneen muuhun. Mikä parasta, kaikki käymäni ja kuuntelemani keskustelut ovat opettaneet minulle suunnattoman paljon uutta tästä monimutkaisesta ja rikkaasta alueesta, eikä mikään inspiroi minua niin paljon kuin uuden oppiminen.”
– Sara Kezia Heinonen
Kirjoittaja on siirtolaisuuteen, mediaan ja Lähi-itään erikoistunut sosiologian maisteri, joka toimi Suomen Lähi-idän instituutin harjoittelijana syksyllä 2021.
Syksy 2019
”Harjoittelu Fimellä tarjosi minulle toisen ikimuistoisen, mutta edellisestä poikkeavan, syksyn Beirutissa. Viime vuonna matkasin päivittäin Shatilan palestiinalaisleirille Beit Atfal Assumoud -kansalaisjärjestöön, jossa toteutin maisteriopintoihini sisältyvän harjoittelun. Tänä syksynä työmatkani instituutin toimistolle Badaron kaupunginosaan on ollut vaivattomampi. Ajoittaiset tiesulut, jotka ovat seurausta jo kaksi kuukautta jatkuneista maanlaajuisista mielenosoituksista, ovat kuitenkin välillä vaikeuttaneet liikkumista Beirutissa. Viime vuonna minulla oli mahdollisuus tutustua palestiinalaisten identiteettiin ja yhteisöön sosiaalityön ohessa, kun taas tänä vuonna olen ollut todistamassa libanonilaisen yhtenäisen identiteetin esiinmarssia ja tutustunut tiedeyhteisön arkeen.
Viimeiset kaksi vuotta kuvastavat sitä, miten muuttuva ja moninainen libanonilainen yhteiskunta on. Instituutin harjoittelijana minulla on ollut mahdollisuus tarkastella yhteiskuntaa erilaisista näkökulmista, syventyä Lähi-idän ajankohtaisuuksiin ja työstää tutkimussuunnitelmaani näiden innoittamana. Harjoitteluni Fimellä on vahvistanut haluani jatkaa uraani tutkimuksen parissa. Instituutti on kiitettävästi mahdollistanut minulle aikaa omien projektieni suunnitteluun sekä mielenkiintoisiin tapahtumiin ja konferensseihin osallistumiseen Libanonissa. Arkeni muodostui pääosin viestinnällisistä työtehtävistä, kuten sosiaalisen median ja nettisivujen päivittämisestä.
Tartuinkin kaikkiin tilaisuuksiin, missä minun oli mahdollisuus tutustua syvemmin libanonilaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin. Lähdin esimerkiksi suoraan lentokentältä oliivinpoimintaan Bartin kylään lomalta palattuani, sillä olin aikaisemmin suunnitellut tekeväni siitä jutun Fimen Instagramiin. Osallistuin libanonilaisten ystävieni kanssa mielenosoituksiin päivittäin ensimmäisen viikon ajan ja kirjoitin jutun ensimmäisten päivien tapahtumista Paikan päältä -blogiin. Mielenosoituksissa taas löysin uudestaan jo kauan sitten unohdetun intohimoni valokuvaamiseen. Instituutin kameralla minulla on ollut mahdollisuus kehittää kuvaajan taitojani ja olenkin kantanut kameraa mukanani Libanonissa matkustaessani. Edellä mainittujen lisäksi olen panostanut arabian opiskeluun kuluneen syksyn aikana.
Vaikka mielenosoitukset ovat osittain luoneet tunteen jatkuvasta odotussalissa istumisesta, on minulla ollut mahdollisuus luoda suhteita ja tutustua ruohonjuuritason toimijoihin ja kansalaisjärjestöihin, mistä on minulle varmasti hyötyä tulevaisuudessa. Vaikka valtaosa yliopistojen konferensseista ja keskustelutilaisuuksista onkin peruttu, on niiden sijalle tarjottu kansannousua käsitteleviä tilaisuuksia. Libanonin mielenosoitusten seuraaminen on opettanut minulle luultavasti enemmän kuin pelkästään luentosaleissa istuminen. Harjoitteluni jälkeen lomailen hetken Libanonissa, kunnes palaan takaisin Suomeen. Jälleen kerran minusta tuntuu siltä, että jätän vain hetkelliset jäähyväiset minulle jo rakkaaksi muodostuneelle kaupungille Beirutille.”
-Evelina Sironen
Kirjoittaja on yhteiskuntatieteiden maisteri ja syventynyt työssään maahanmuuttoon liittyviin kysymyksiin.
Muiden harjoittelijoiden kokemuksia löydät esimerkiksi täältä:
Syksyn harjoittelijat aloittivat Beirutissa (Syksy 2023/Sofia Nyberg & Sara Kosonen)
Kevään harjoittelija kiittää (Kevät 2023/Nuura Naboulsi)
Instituutin kevään harjoittelija aloitti työnsä Beirutissa (Kevät 2022/Miia Kivilä)
Syksyn harjoittelija aloitti työnsä Beirutin helteissä (Syksy 2021/Sara Kezia Heinonen)
Kevään 2021 harjoittelija kiittää (Mikko Lehikoinen)
Harjoittelija kiittää kuluneesta syksystä (Syksy 2020/Kaisa Hemminki)
Kevään 2020 harjoittelija kiittää (Katri Olkkonen)
Instituutin kevään harjoittelija jättää Beirutin kiitollisin mielin (Kevät 2019/Miriam Huovila)
FIMEn uusi harjoittelija odottaa suomalaiseen tutkimukseen tutustumista ja arabian opiskelua (Syksy 2018/Jarno Välimäki)
Sivua päivitetty viimeksi 21.9.2023.