Irina Piippo aloittaa Suomen Lähi-idän instituutin johtajana

Kuva: Leevi Kauhanen

Irina Piippo aloittaa Suomen Lähi-idän instituutin uutena johtajana 1.6.2020. Koronakriisin vuoksi hän toimii aluksi Suomesta käsin, eikä menolippua Beirutiin ole vielä hankittu. Poikkeustilanne ei kuitenkaan vähennä tutkimusta tukevan instituutin tarvetta yhteiskunnassa.

”Tällaisena aikana FIMEn tehtävä kansainvälisten yhteyksien mahdollistajana on aiempaakin tärkeämpi. Kun fyysinen matkustaminen on haastavaa, instituutin verkostot eri puolilla Lähi-itää edesauttavat yhteyksien luomista ja ylläpitämistä. Uskon myös instituutin roolin Beirutissa sijaitsevana tutkimusyhteisönä korostuvan tilanteessa, jossa pidempiaikainen työskentely alueella voi olla lyhyitä matkoja mielekkäämpää.”

Suuri osa työntekijöistä on siirtynyt väliaikaisesti Suomeen, mutta instituutti on toiminut aktiivisesti koko koronakriisin ajan.

”Joitain tapahtumia on rajoitusten vuoksi siirretty, mutta ohjelmaan on myös lisätty uutta toimintaa esimerkiksi verkossa. FIMEn Lähi-itä NYT -blogissa on julkaistu asiantuntijoiden kirjoituksia korona-ajan yhteiskunnallisesta tilanteesta Lähi-idän maissa. Kevät on ollut aikaa, jolloin instituutin tutkimusta tekevä henkilökunta on keskittynyt tiiviimmin omien tutkimushankkeidensa edistämiseen. Olosuhteet ovat myös haastaneet pohtimaan uusia kansainvälisen yhteistyön toteuttamisen tapoja, jos tilanne pitkittyy.”

Vaikka osa arjesta palautuisikin aiempiin uomiinsa, Piippo arvelee kriisin jättävän jälkensä instituuttiin.

”Jatkossa erilaiset sähköisillä alustoilla toteutettavat tapahtumat ovat varmasti aiempaa näkyvämmin osa toimintaa. Omakohtaisia kokemuksia Lähi-idästä nämä eivät kuitenkaan voi korvata. Mahdollisuudet kenttätyöhön, tutkimusvierailuihin ja opintoihin paikan päällä ovat jatkossakin keskeisiä Lähi-idän tutkimukselle ja alalla annettavalle opetukselle. Sähköisillä kanavilla voidaan kuitenkin luoda uudenlaisia asiantuntijaverkostoja ja tavoittaa yleisöjä, jotka eivät ole pystyneet osallistumaan tiettyyn aikaan tai paikkaan sidottuihin tapahtumiin. Uskon, että tästä kriisistä syntyy myös uudenlaisia, monimuotoisempia tapoja toimia.”

Tammikuussa julkaistun tiedotteen Piipon valinnasta voi lukea täältä