Oletko halunnut kokeilla podcastin tekemistä, mutta tarvitset apua alkuun pääsemisessä?
Ehdota meille ideaa podcast-jaksoa varten! Syksyllä 2022 toteutamme Lähi-itä NYT -podcastsarjassa erikoisjakson yhteistyökumppanin kanssa, joka voit olla juuri sinä.
Lähi-itä NYT on podcast, jossa ääneen pääsevät Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan alueen asiantuntijat. Useimmat jaksot perustuvat haastateltavien vieraiden itse tekemään tutkimukseen. Kohdeyleisöä ovat alueeseen jo valmiiksi perehtyneet kuulijat, joten aiheiden toivotaan olevan mieluummin suppeita kuin liian laajoja. Sisällön tulisi perustua ainakin osittain tutkimukseen, mieluiten mahdollisimman tuoreeseen. Tutustu aiempiin jaksoihin blogissamme.
Aiempaa kokemusta podcastin tekemisestä ei tarvita. Tärkeämpää on omaperäinen idea ja sanavalmiit puhujat. Mukaan studioon mahtuu kolme esiintyjää, joista esimerkiksi yksi voi haastatella muita. Podcastimme on perinteisesti toteutettu haastatteluina, mutta voit ehdottaa myös toisenlaista toteutustapaa.
Yhteistyön kautta saat:
Pääsyn ammattilaistason studioon
Tukea jakson käsikirjoituksen työstämiseen
Äänitteen editoimisen julkaisukuntoon
Julkaisukanavan jaksollesi.
Podcast äänitetään Jaksomedian studiossa Helsingissä loka-marraskuun 2022 aikana. Jakson ideoimisesta ja tekemisestä ei makseta palkkioita. Lisätietoja antaa tarvittaessa Juuli Ahola (juuli.ahola@fime.fi).
Lähetä jaksoideasi ja lyhyt näyte meille 2.10. mennessä tällä kaavakkeella.